Unet teoksiksi: Syksyn lento

Tästä kaksoisunesta on jo pari viikkoa, mutta kokemus oli sitäkin mielenkiintoisempi.

Olen joskus nuorempana onnistunut ymmärtämään kesken unen, että tämä on vain unta. Tätä taitoa on ilmeisesti mahdollista harjoittaa, mutta en ole siihen ryhtynyt. Herkemmin näen tälläisiä unia esimerkiksi päiväunien aikaan, en erityisemmin yöunilla.

Koin pitkästä aikaa tämän saman tunteen pari viikkoa sitten, jossa näin unta unen sisällä.

Uni alkoi siitä, että olin puolisoni kanssa eläinlääkärin vastaanotolla. Istuimme odotusaulassa muiden odottelijoiden kanssa, mutta koiramme ei ollut mukana. 

Muistan jutelleeni puolisoni kanssa, kunnes katsoin häntä ja sanoin ''tää kaikki on unta, sä et oo todellinen.''. Tämän sanottua lähdimme kävelemään ulospäin, kunnes kaikki alkoi ympärilläni sumentua. Olin hädissäni ja huusin puolisoni perään. Kukaan ei vastannut huutoon ja yhtäkkiä olin täysin pimennossa. Huusin pimeyteen, mutta kukaan ei vastannut.

Seuraavaksi avaan silmäni, tajuten kuitenkin että olen edelleen unessa. Paikka, josta heräsin oli kauneinta mitä olen koskaan nähnyt.

Minua on nuoruusvuosista saakka kaivertanut mielessä eräs talo, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen uneksinut samaisesta paikasta useita kertoja. Harmikseni tämä on ollut unta. Kuten oli nytkin.

Olin tämän haaveilemani talon takapihalla. Heräsin vanhan vaahteran alta, jonka lehdet olivat kuin kultaa. Kaikkien puiden lehdet olivat pukeutuneet syksyn sävyihin. Jopa taivas ja maa oli samaa sävyä. Kuulin yläpuolellani muuttolintujen laulun ja katsoessani ylös; huomasin ylitseni lentävän parven joutsenia. Kullansävyiset lehdet putoili puusta ja lempeä tuuli puhalsi. Näky todella oli ylitsepääsemättömän kaunis.

Maltoin kuitenkin näistä maisemista siirtyä sisälle taloon. Kalusteita ei juurikaan vielä ollut, paitsi yksi pieni sohva olohuoneessa. Kävelin jokaisessa tyhjässä huoneessa ja pidätin ilon kyyneliä sisällä. Unessa olin mitä ilmeisimmin ostanut kyseisen talon. Olo oli surrealistinen. En uskonut sitä todeksi.

Totuus kuitenkin iski vasten kasvoja, kun kävelin ulos talosta ja katsoin horisonttiin. Tajusin taas olevani unessa. Olin todella pettynyt. Tiesin herääväni pian ja aikani siellä maailmassa oli lopussa. Menin etupihan nurmikolle makaamaan ja itkemään. Kyynelien läpi katselin maisemia ja taloa, jonka luulin kuuluvan minulle. Sitten tuli pimeys ja heräsin oikeassa maailmassa omasta sängystä silmät kyynelistä kosteina.

Muutaman kerran olen nähnyt surullisia unia, jossa itkiessäni unessa olen myös itkenyt nukkuessani. Tunne on omituinen enkä ole kuullut, että muille olisi käynyt vastaavaa.